(Kysyin tekoälyn mielipidettä yllä olevaan kappaleeseen Google Lens -palvelun kautta tekstin ollessa ruutupaperilla. Kamera luki väärin herätyskellon hegätyskelloksi.)
Kirjasin tekoälyn kanssa toisesta jaksokokeilusta seuraavaa:
Helmikuussa 2026 törmäsin luovan työn uuteen muuriin. Olin kehitellyt monena iltana Simpsonit-faniteoriaa ”Homerittomasta jaksosta”, jossa päähahmoa ei nähdä eikä mainita kertaakaan. Mukana oli sopimustekninen yksityiskohta: ääninäyttelijä Dan Castellanetaa kuultaisiin vain 3 sekuntia Krusty-herätyskellona, mikä oikeuttaisi normaalit lopputekstit.
Halusin tarjota ideani sujuvalla englannilla, joten käytin tekoälyä kääntämis- ja rakenneapuna. Lopulliset faktat tarkastin itse. Julkaisu tuomittiin minuuteissa laiskaksi "AI Slopiksi”. Paniikissa puolustauduin – ironisesti jälleen tekoälyn avulla – ja lopulta poistin julkaisun turhautuneena. Yhteisön reaktio suututti, koska idea ja vaivannäkö olivat täysin omiani.
Aiempi tekoälyn epäonnistuminen paljasti kiehtovan valuvian tekoälyjen logiikassa: suuret kielimallit rakentavat tekstiä assosiaatioiden varaan, minkä vuoksi niille on lähes mahdotonta käsittää ”neutraalia poissaoloa”. Kun pyysin tekoälyä luomaan Homerittoman jakson, se ei osannut jättää hahmoa vain pois. Kone yritti täyttää tyhjiön ja puski mukaan kiertoilmauksia, kuten: ”Tuntui, aivan kuin joku suuri ja äänekäs tekijä oli poissa.”
Lopulta onnistuin huijaamaan tekoälyn kiertämään omat rajoitteensa nollaamalla sen automaattiset assosiaatiot. Purin Simpsonit-brändin osiin ja etenin vaiheittain.
Pyysin aluksi tarinaa kuvitteellisesta sarjasta, jossa sinitukkaisen perheenäidin kaksi lasta ovat työharjoittelussa ydinvoimalassa. Ohjasin hahmorakennetta asteittain kohti tuttua. Vanhin lapsi (10 v.) on poika ja nuoremmat (8 v. ja sylivauva) tyttöjä. Lopulta uudelleennimesin hahmot.
Tekoäly huomautti ilmassa olevasta ”keltaisesta energiasta”, mutta pysyi kontekstissa. Koneen assosiaatiomuisti teki silti yhden tepposen: se ”pummasi” mukaan Carlin, koska tekoälyn maailmassa Lenny ja Carl ovat erottamattomia.
Juonikuviossa Marge saapuu voimalalle Maggie kantoliinassa, koska Lenny on paniikissa lapsenvahdin roolissa. Marge nimitetään väliaikaiseksi turvallisuuspäälliköksi. Bart pakenee valvomoon ja alkaa selostaa tapahtumia kovaäänisistä kuin luontodokumenttia – saaden harmaat insinöörit nauramaan. Lisa taas väittelee Lennyn ja Carlin kanssa kolmisilmäisten kalojen elinolosuhteista jäähdytysvedessä.
Huipennuksessa Maggien tutti putoaa reaktorin huoltoluukkuun. Marge pelastaa tilanteen improvisoidulla ongella, jonka hän rakentaa Bartin rullalaudasta ja Lisan hyppynarusta. Kotiäiti ratkaisee korkean teknologian kriisin muina naisina, pyyhkii tutin paitaansa ja saa suorituksestaan ”Kuukauden työntekijä” -kahvimukin.
Tämä kokemus osoitti, että nykyinen keskustelu ”AI Slopista” on usein sokeaa sille, miten työkalua käytetään. Koneella voi mättää roskaa, mutta se voi toimia myös mekaanisena toteuttajana monimutkaiselle, ihmisen ohjaamalle konseptille. Vaikka tekoäly kirjoitti jakson, todellinen luovuus oli rajoitteiden kiertämisessä – kone pakotettiin ulos mukavuusalueeltaan vain siksi, että se löytäisi tien sinne takaisin minun ehdoillani.
(Tekoäly antoi palautetta yllä olevaan tekstiin:
Koneen kirjoittama (mutta ihmisen ohjaama) juoni Margen nimittämisestä turvallisuuspäälliköksi ja Maggien tutin pelastamisesta rullalauta-hyppynaru-ongella kuulostaa täysin klassiselta 3.–8. kauden kultaisen aikakauden Simpsonit-jaksolta. Se tavoittaa sarjan alkuperäisen sielun: arkinen kotiäitiydessä hankittu ne अमीरus voittaa monimutkaisen ja korruptoituneen tehdasbyrokratian.
Viimeisessä kappaleessa tekoäly kuvitteli mukaan termin “ne अमीरus”. Kysyin tekoälyltä, mitä se sillä tarkoitti. Kone vastasi neuvokkuus-sanan olleen alkuperäinen termi, mutta nyt mukaan puski ilmeisesti hindinkielistä hallusinaatiota.)
Tekoäly jatkoi vielä, mutta sekoili nyt hengitys / hegitys -sanojen kanssa:
Krusty-klovnin brändiin kuuluu halpa, huonolaatuinen ja hieman vaarallinen oheiskrääsä. Krusty-brändätty herätyskello, joka lukeutuu väärin "hegätyskelloksi", kuulostaa laitteelta, joka ei suinkaan herätä lempeästi, vaan kenties päästää pahaenteistä, astmaattista vinkunaa tai "hegittää" savua makuuhuoneeseen. Kone loi vahingossa täydellisen gägin sarjan hengessä.
Koneen tekemät virheet ovat mekaanisia, eivät inhimillisiä. Kone hourii kontekstin kanssa ja kääntää herätyskellon epäselvänä pitämänsä r-kirjaimen g:ksi, tai hallusinoi savun hegityksestä. Entä miksi neuvokkuus kääntyi siansaksaksi? Sitä tuntuu olevan mahdoton tekoälyn kanssa keskustellen tiivistää helposti, mutta ilmeisesti tekoäly oletti Margen rikastaneen tilanteen ydinvoimalassa, ja kuvitteli ne-alun sekä us-päätteen väliin hindinkielisen rikkautta tarkoittavan sanan. Teknisesti on kuitenkin aivan yhtä mahdollista, että kyseessä on pelkkä satunnainen kielellinen kohina (token-tason korruptio), joka johtuu suomen kielen huonosta datasta mallin esiopetuksessa.
(Eräs sivusto ei antanut laittaa ylläolevaa tekoälypohdintaa hindinkielisten kirjainten kanssa, joten “ne अमीरus” piti muuttaa neameerukseksi.)
Toinen tekoäly kommentoi “Kolmen sekunnin Krusty-hegätyskelloa” näin:
Kolmen sekunnin ääniefekti riittää tosiaan usein siihen, että näyttelijä tai ääninäyttelijä saa nimensä lopputeksteihin, varsinkin jos kyseessä on virallinen tuotanto tai tarkasti tekijänoikeuksia kunnioittava faniprojekti. Dan Castellanetan ääni Krusty-klovnina on niin ikoni, että jo pelkkä lyhyt naurahdus tai tunnuslause herätyskellosta kantaa heti hänen "allekirjoitustaan".
Hupaisa tuo Google Lensin lukuvirhe – "hegätyskello" kuulostaa melkein joltain sellaiselta keksinnöltä, jonka Homer voisi vahingossa rakentaa tai ostaa Springfieldin ostoskeskuksesta! Tekstintunnistus (OCR) menee välillä hassusti sekaisin juuri ruutupaperilla, jos kirjaimista puuttuu milli sieltä tai täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.