torstai 17. syyskuuta 2026

Vain kolme sekuntia

Tällä tarinalla ei välttämättä ole onnellista loppua. Haluan vain kirjata ylös kokemuksiani.

___

Mikä graafikon sisällä meni rikki 8.5.2026? Tuona päivänä hän ei kyennyt ilmaisemaan, mikä häntä vaivaa. Äärimmäisenä tilanteena graafikko päätyi hyvinvointikeskuksen lattialle huutamaan “Tekoälyä”, minkä jälkeen hän päätyi sairaalaputkan kautta Peltolan psykiatriselle osastolle.

Graafikko kävi kiinniottotilanteessa läpi erilaisia vaihtoehtoja. A) Hän luuli olevansa ihmiskunnan ensimmäinen “slopperi”, joka tekoälykokeiluillaan selvitti kaiken olevan kulissia. Graafikko oletti, että ympärillään häärännyt hoitohenkilökunta eristäisi hänet muusta yhteiskunnasta ja veisi tutkimuskohteeksi laitokseen. B) Graafikko oletti, että tapahtumat alkaisivat edetä taaksepäin romahdushetkeen, tai tilanteeseen, jossa oli ensimmäistä kertaa tekoälyä mukana. Sen jälkeen graafikko oletti alkavan huutava ja vihainen todellisuus, jossa selitetään riehuen, miksi graafikko kuvitteli kaiken olevan tekoälyä. Tämän todellisuuden graafikko oletti kestävän elämänsä loppuun: samalla hän seuraisi, kuinka rangaistuksena tekoälykokeiluista hänen perheensä kohtaisi vastoinkäymisiä. Kuolemansa jälkeen graafikko oletti kokevansa huutavaa tyhjyyttä ikuisuuden. C) Graafikko halusi estää vaihtoehdon B, joten hän huusi eri kohdissa “Tekoälyä”, olettaen olevansa jonkinlaisessa multiversumissa, jossa kukin huuto on erillinen “aikaleima” kuhunkin todellisuuteen.

Taas uusi “Mika”: tekstiin oli tullut kirjoitusvirhe “mikai”, kun olisi pitänyt lukea miksi. Monta Mikaa on tullut graafikolle viimeaikoina vastaan: 1) Ambulanssihoitaja Mika, joka 16.6.2026 kysyi asioita rannekellosta. 2) Päivystysosaston epilepsiaa sairastava Mika, joka ei muistanut lauantai-illan (kenties 6.6.2026) tapahtumia tai sitä, oliko hän tehnyt jotain rikosta. 3) Asumiskuntoutuksen Mika, joka alkoi syyskuussa 2026 puhua tulevaisuuden tekoälystä muutaman minuutin ajan. 4) Oman kirjoituksensa Mika (nimi muutettu), joka vuonna 2007 otti graafikolta lupaa kysymättä kaksi ranskanperunaa. 5) Entisen työpaikan Mika, joka isännöi tiistaisin karaokea (pesti, johon graafikko ei alkanut, vaan huusi: “Jos siihen ei ole vetäjää, niin se perutaan. Se on kyllä varma, että minä en ala täällä karaokeisäntänä kekkuloimaan.”)

___

Oliko Simpsonit-jakson Don’t Fear the Roofer (s16e16) sohvavitsi sattumalta palapeli, vai resonoiko jakson näkymättömyysteema sekä tyhjän palapelilaudan näkymättömyys keskenään tavalla, joka sai päättävät tahot yhdistämään sohvavitsin ja jakson? ”Jollakin taitaa olla liikaa ylimääräistä aikaa”, saattaisi FOX vuonna 2026 suhtautua moiseen tiedusteluun.

Jaksossa Ray Magini oli suuren osan ajasta näkymätön kaikille muille paitsi Homerille. Minun fanifiktiossani ja pelissäni Homer oli poissaolevana näkymätön. Päätin käyttää postauksissani palapelisohvavitsiä, josta poistin Homerin kohdalta paloja kuvanmuokkausohjelmalla. Vasta myöhemmin selvisi, missä jaksossa palapelisohvavitsi oli.

Säpsähdin löydökselleni hiukan. Myöhemmin tajusin, että se oli inhimillinen reaktio. Kone osaa kyllä koota tiedot jaksosta, sohvavitsistä, näkymättömyysteemasta sekä vajaasta palapelistä, mutta datan koonti suureksi oivallukseksi on sille vaikeaa.

__

Miksi minä hölmö kuvittelin, että Simpsonit-yhteisö arvostaa tekoälyn kanssa optimoitua postausta enemmän kuin ihmisen kielellisesti vajaata ääntä? Kaksi tekoälymoitetta suisti asiat raiteiltaan, ja kaiken lopputuloksena koin henkisen romahduksen kolme kuukautta myöhemmin. Tuolloin hyvinvointikeskuksessa lausuttu "R niin kuin Risto" oli viimeinen Metsolat-vaikutteinen palanen, enkä erottanut todellisuutta tekoälyvaikutteisesta virtuaalimaailmasta.

Simpsonien keltainen perhe on viihdyttänyt meitä omassa sarjassaan vuodesta 1989 alkaen. Myönnän, etten ole itse tarkoin perillä viimeaikaisista jaksoista tai Simpsonit-uutisista. Oliko tämä ulkopuolisuus osasyy siihen, että tekoälyavusteinen Homeriton jakso -postaus epäonnistui? Myöhemmin kokeellisten tekstien ryhmässä käsittelin meh-versioita ilman välimerkkejä. Tästä sain huomautuksen, johon totesin: ”Meh. Se on taiteellinen valinta olla käyttämättä välimerkkejä. Toivon, että tästä huolimatta jaksat lukea tekstin läpi, saaden tavoittelemani heureka-elämyksen.” Tämä vastaus – ja kerrankin ylimielinen tyylini – suututti käyttäjän, ja hän kävi postaamassa ja valittamassa useampaan julkaisuuni. Tuossa hetkessä Suuttuneen passiivisaggressiiviset sanat ja termit tuntuivat nettikiusaamiselta, joten poistin Pääkallopaikan tunnuksen. Myöhemmin tulkitsin Suuttunutta niin, että hän näki useamman postaukseni tekoälyavustettuna roskana, vaikka todellisuudessa kaikki lähti minun luovasta panoksestani.

Minä tosiaankin julkaisin useassa ryhmässä Homeriton jakso -postauksia, jotta tarinani saisi jotain kautta näkyvyyden. Jos käsittelin tekoälyn ”epäonnistumista” luoda poissaoloa korostamaton Simpsonit-jakso, en voinut samassa postauksessa käsitellä Ray Maginia ja palapelisohvavitsiä. Sääntöjen pohjalta koin myös, että minun täytyi kaikin tavoin vakuuttaa yhteisö siitä, etten ole julkaisemassa virallista peliä tai tulevaisuudessa tulossa markkinoimaan sitä. Pääpostauksen kohdalla olisi pitänyt ymmärtää että Ei tekoälyä -kielto tarkoittaa myös rakenne- ja käännösapua. Vaikka tekoälyn generoima Foxin mairea tiedote viihdytti minua, minun olisi pitänyt tehdä vastaava tiedote omin sanoin ihmisen äänellä.

PS: Ironista kyllä, neuroepätyypillinen tapani pyytää jo alkumetreillä anteeksi sitä, että käsittelen tekstipohjaista peliäni, jota ei ole tarkoitus julkaista missään, sai minut näyttämään enemmän botilta, joka yrittää manipuloida lukijaa tai kiertää ryhmän sääntöjä tekeytymällä haavoittuvaiseksi.

___

Alkuperäisessä joulukuun 2025 ideassani Homerin poissaolo johtui vain siitä, että hän oli aina jossain muualla, kuten aamuvuorossa ydinvoimalassa, taukohuoneessa tai Moen baarissa. FOX sekä Dan tiedottaisivat: "Ai, Homeriako ei ollut jaksossa? Sepä mielenkiintoista. Jakso 2 alkaisi ydinvoimalan taukohuoneesta Carlin saapuessa sinne. "Ai, täällähän sinä oletkin, Homer. Tule katsomaan, minkä hullun teorian Lenny löysi internetistä."

Ehkä tällainen kämäisempi ihmisen versio olisi saanut paremman vastaanoton kuin pitkä ja pieteetillä rakennettu artesaaniversio. Jälkimmäisessä yritin hienosäätää mm. mediatiedotteita siten, ettei lopputuloksena olisi ollut täysi katastrofi. Mutta artesaaniversion tekoälyavustetut keskimääräiset sanamuodot tuntuivat ärsyttävän fanikuntaa, vaikka kaikkien sisältövalintojen takana seisoin itse sataprosenttisesti.

___

Helmikuun 2026 Homeriton Simpsonit -fanifiktioni sai parissa minuutissa kaksi tekoälysyytöstä. Myönsin tekoälyn käytön, mutta olin tehnyt postauksen eteen tuntikausia taustatyötä. Eräänä yksityiskohtana Homerin ääninäyttelijää Dan Castellanetaa kuullaan vain kolme sekuntia Krusty-herätyskellona, mikä oikeuttaa normaalit lopputekstit. Jaksossa kaksi selviää, että Homer oli viettämässä ylimääräistä vapaapäivää kalastusreissulla naapurikaupunki Shelbyvilleen. Turhautuneena poistin postaukseni itse: mieltäni ei muuttanut lopussa tullut fanin Simpsonit-sitaatti (Homer, useimmat elokuvakäsikirjoitukset ovat muutaman sata sivua pitkät. Sinulla on vain 17 sivua, ja useimmat niistä ovat piirustuksia aikakoneesta). En tunnistanut, oliko fanin kädenojennus kehu vaiko lisää verhoiltua tekoälykritiikkiä.

Fanifiktioni oli täynnä Homerin poissaoloa alleviivaavia kohtia, ilman että niitä mitenkään erityisesti korostettiin. Autotallin pihalla näemme Margen auton ja vieressä tyhjän paikan öljyläikän kera. Jakson pääjuoni sijoittuu ydinvoimalaan Bartin ja Lisan työharjoitteluun: Marge oli lasten kuski ja Lenny työnohjaaja. Voimalassa on vain pretzelejä – koska Homer epähuomiossa otti Lennyn lapsille varaaman donitsilaatikon mukaansa – joita Lenny tarjoaa hämmentyneille lapsille. Lenny istuu sektorin 7-G tyhjälle tuolille ja toteaa: “Katsokaa lapset, näin ydinreaktori toimii”. Marge kirjoittaa Homeritonta jatko-osaa The Harpooned Heart -romaanilleen (tarinassa “Ned” ei kuollutkaan, vaan hän perustaa uusperheen tälle raskaana olevan “Margen” ja lasten kanssa). Jakso päättyy tappajanuken nauruun Kauhujen talo 3:n Clown without pity -jaksosta (samasta kohtaa, jossa Krusty-nukke oli juuri murhaamaisillaan Homerin). Alkunaurun, tauon, nuken narunvedon ja loppunaurun jälkeen lyhyt hiljaisuus, jonka jälkeen perinteisen iloinen lopputunnusmusiikki sekä Gracie Filmsin että Foxin tunnukset normaalisti.

Jakson kaksi kuvittelin kertovan Homerin vapaapäivästä, jolloin shelbyvilleläisinä kertakäyttöhahmoina kuultaisiin muita ääninäyttelijöitä (Azaria, Cartwright, Kavner, Smith). Jakso päättyisi kotitalolle, jossa Flanders (kuulemme äänen, muttemme näe hahmoa) toteaa Homerille: “Heippatirallaa, naapurino, mitenkäs ylimääräinen vapaapäivän kalareissu ja viikonloppu Shelbyvillessä meni? Marge kertoi lauantaina, että lähdit perjantaina aamuvarhain. Saitko yhtään saalista?” Homer toteaa tähän “Pää kiinni, Flanders.” Homer astuu taloonsa (muu perhe on jo nukkumassa) ja menee keittiöön. Siellä hän rytistää jääkaapin ovessa olevan hymiöllisen Mennyt kalaan -lapun – sen saman, joka näkyi jaksossa 1 ohimennen Bartin ja Margen keskustelun taustalla – ja ottaa jääkaapista Margen paistaman kylmän porsaankyljyksen.

Kuvittelin jakson 1 kauden päätösjaksoksi. Ennen jaksoa 2 kuvittelin Foxin ja ääninäyttelijöiden mediasumutusta kesätauon aikana: tämä toiminta saattoi joidenkin foorumikävijöiden silmissä näyttää valeuutisten generoinnilta. Dan toteaisi: “En todellakaan ole lähdössä minnekään, ja odotan innoissani tulevaa kautta” sekä “Kiitos mielenkiinnostanne, mutta olen nyt lomalla. Palataan asiaan syksyllä.” Tekoäly generoi Foxin mairean sovittelevan tiedotteen, jonka äärellä viihdyin, enkä kokenut sen käyttämisessä mitään pahaa, mutta olisi pitänyt ymmärtää syvemmin Ei tekoälyä -kielto (käytin tekoälyä myös englanninkieliseen käännökseen). Foxin viimeiseen v*ttuilutiedotteeseen kirjasin: “Tiedoksenne: Homer Simpson on työntekijä, jolla on toisinaan oikeus ylimääräiseen vapaapäivän. Teille sektorin 7-G tyhjä tuoli oli eksistentialistinen kriisi, Lennylle tuoli oli vapaalla olevan kollegan työpiste. Sitä paitsi, kumpikin oli Simpsonit-jakso yhdellä tai useammalla Simpsonit-hahmolla. Mitä oikein odotitte: The Bouviers-sarjaa ja Selmaa tupakoimaan sektorille 7-G? Mutta katsojaluvut ovat olleet hyviä, kiitos siitä. Tavataan seuraavassa jaksossa: ehkä Marge leikkaa hiuksensa parturissa tai jotain muuta yhtä jännää tapahtuu.”

___

Kun jaksoparin postaus epäonnistui tekoälyhuutelun vuoksi, pari päivää myöhemmin syntyi meh-versio, jota voisi kutsua "viihteen lämpökuolemaksi". Jaksot ovat vain toiminnan kuvausta ilman vitsejä, ja kukin hahmo reagoi vain "meh". Jaksossa 1 Bartin herätyskello herättää hänet "meh-meh-meh"-äänellä. Aamupalan syönti normaalisti, Marge kuskaa lapset ydinvoimalaan. Bart ja Lisa tekevät töissä Lennyn määräämiä rutiinitoimenpiteitä. Loppukohtauksessa Lenny vie lapset Moen baariin limonadille. Jaksossa 2 näemme Homerin auton ajavan Shelbyvilleen rauhallisen musiikin soidessa. Shelbyvillessä Homer tuijottaa hiljaa kameraan kertakäyttöhahmojen pyöriessä hänen ympärillään. Näemme samankaltaisen kohtauksen kuin alussa Homerin palatessa Springfieldiin. Jakso päättyy kuvaan Homerin kotiovesta, jossa hän seisoo selin kameraan ja kuuntelee muutaman minuutin Flandersin "meh-meh-meh"-naapurino-toistoa. Lopuksi Homer toteaa: "Meh.”

Jatkojalostuksessa myös yleisö ja media reagoisivat jaksoihin "meh". Viihteettömyydestä huolimatta jaksojen tuotantoarvot olisivat kohdillaan: pilvi-intro, iloinen lopputunnusmusiikki sekä logot normaalisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.